Job Description
Oletko kiinnostunut monipuolisista tehtävistä kansainvälisessä ja luovassa työympäristössä? Tule antamaan panoksesi henkilöstön onnistumiseen ja innostumiseen osana Aalto-yliopiston palveluorganisaatiota. Haemme Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun, taiteen ja median ja elokuvataiteen laitoksille ASSISTENTTIA sijaisuuteen. Tehtävä alkaa mahdollisimman pian ja jatkuu saakka.
Assistentin tehtävä liittyy laitosjohtajien ja muiden akateemisten esihenkilöiden monipuoliseen tukeen yleishallinnollisissa ja koordinoivissa tehtävissä, mm. viestinnässä, tila-asioissa ja tilaisuuksien järjestämisessä. Tarjoamme monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtävän innokkaalle, aikaansaavalle ja motivoituneelle henkilölle osana Taiteen ja suunnittelun korkeakoulun ammattitaitoista ja mukavaa palvelutiimiä.
Roolisi
Toimit osana pientä ja tehokasta assistenttitiimiä, joka tukee koulun neljää eri laitosta. Sinulla on myös mahdollisuus vaikuttaa tehtävänkuvaasi ja päästä mukaan kehittäm...
Apply for this Position
Ready to join Aalto University? Click the button below to submit your application.
Submit Application